Myyntiehdot
Ostaessaan mainostilaa Kärkimedialta, mainostaja sitoutuu noudattamaan näitä myyntiehtoja sekä osapuolten/median kulloinkin sopimia erityisehtoja.
Kärkimedian kautta ostettavassa kampanjassa tulee olla vähintään kaksi markkina-aluetta ja kolme mediaa Maaseudun Tulevaisuuden lisäksi.
Yksi media voi esiintyä useamman kerran samassa kampanjassa, mikäli kampanjan perussääntö täyttyy. On myös mahdollista yhdistää eri printti ja digituotteita keskenään samaan kampanjaan.
Kampanja voidaan rakentaa niin, että ilmoitukset ovat maksimissaan 30 päivän sisällä ensimmäisestä julkaisupäivästä tai ensimmäisestä kellunta-ajan aloituksesta.
Kampanjan joustavat elementit ovat:
- Ilmoituskoko/mainosmuoto
- Sisällön variointi
- Tuotteet
Kärkimedia edellyttää teknisten aineistovaatimusten mukaisesti tehtyä valmista ilmoitusaineistoa. Samassa kampanjassa eri lehdissä julkaistavaa ilmoitusaineistoa voidaan varioida siten, että valtakunnallisen tai osavaltakunnallisen viestin tulee olla yli puolet koko ilmoituksen sisällöstä.
Huomaa, että joitakin tuotteitamme on saatavissa rajoitetusti.
Tilaukset
Tilaamiseen käytetään Kärkimedian Putki-tilausjärjestelmää.
Suosittelemme, että kysyttyjen ilmoituspaikkojen osalta tilaukset tehdään riittävän ajoissa, jotta haluttu julkaisuajankohta ja ilmoituspaikka voidaan vahvistaa.
Muutokset /peruutukset
Tilauksiin tulevat muutokset tulee ilmoittaa Kärkimediaan viimeistään klo 9.00 julkaisupäivää edeltävänä päivänä normaaleissa varauksissa.
Ennakkovarauksissa sekä erikoispaikoissa erillinen aikataulu, kysy tarkempi tieto Palvelupisteestämme
Peruutukset
- Normaalit varaukset: Jos ilmoitus perutaan viimeisen varausajan jälkeen tai asiakas ei toimita aineistoa, Kärkimedia on oikeutettu veloittamaan asiakkaalta ilmoituksen nettohinnan.
- Ennakkovarattavat paikat: noudatetaan kyseisen ennakkovarattavan tuotteen aikataulua ja peruutusehtoa.
- Erikoispaikat (esim. etu- ja takasivut): Ilman peruutusmaksua 1 kk ennen julkaisua. Veloitus 30 % bruttohinnasta, jos peruutus tehdään varausajan jälkeen. Aineistopäivän jälkeen perutuista veloitetaan ilmoituksen nettohinta. Kampanjakohtaiset /lehtikohtaiset peruutusehdot voivat poiketa tässä esitetyistä peruutusehdoista.
Alennukset
Asiakkaan lopullisen hinnan muodostuminen Kärkimedian tuotteissa:
BRUTTOHINTA
– Vuosisopimusalennus tai kierrosmääräalennus %
– Media ja mainostoimiston sekä suoraasiakkaan korvaus %
= NETTOHINTA (ALV 0 %)
Volyymialennustaulukko 2024
Kärkimedia Liitteen alennukset 2024
Maksu- ja muut ehdot
Kärkimedia laskuttaa kaksi kertaa viikossa yhdellä laskulla kaikki siihen mennessä julkaistut tilaukset.
Kelluvat tuotteet laskutetaan kelluntajakson aloituspäivän mukaan (aloituspäivää seuraava Kärkimedian laskutuspäivä).
Arvonlisävero lisätään laskuihin erillisenä eränä, joka on arvonlisäverovelvollisille ilmoittajille vähennyskelpoinen.
Maksuehdot:
Maksuaika 14 vrk netto, joka lasketaan laskun päiväyksestä.
Toiminnallisen ja laatuyhteistyösopimuksen tehneiden ja luottokelpoisuuskriteerin täyttävien (IYN tai suoravakuus Kärkimedialle) mainos ja mediatoimistojen maksuaika on 14 vrk –1 %, 30 vrk netto.
Kärkimedia varaa oikeuden muuttaa maksuehtoja.
Viivästyskorko on 8 %.
Ilmoittaja/tilaaja ovat yhteisvastuulliset maksujen suorittamisesta.
Laskua koskeva huomautus on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa laskun päiväyksestä.
Maksuliikenne
- Nordea FI21 2185 1800 1454 44
Maksun saaja on Kärkimedia Oy.
Julkaisija
- Kärkimedia Oy Tammasaarenkatu 5, PL 1180, 00101 Helsinki
- puhelin 075 757 8550
- Ytunnus FI 10065238
Laskutusosoite:
- Kärkimedia Oy, PL 82822, 00063 LASKUNET
Verkkolaskutusosoite:
- Kärkimedia Oy
- OVTtunnus: 003710065238
- Operaattori: OpusCapita Solutions Oy
- Välittäjätunnus: E204503
Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Vastuu virheistä ja reklamaatiot
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai ilmoittajasta tai tilaajasta johtuvista syistä voida julkaista, Kärkimedia tai lehdet eivät vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta.
Arvioitaessa painolaatuun liittyviä mahdollisia virheitä Kärkimedia käyttää ISO 126473 standardia. Kärkimedian ja lehtien vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen.
Kärkimedia noudattaa ja soveltaa käyttöön Mainonnan kauppatapasuosituksessa mainittua lainsäädäntöä ja lehtikohtaisia julkaisusääntöjä. Lähtökohtana on, että mainostaja vastaa mainonnan sisällön asianmukaisuudesta ja mahdollisista vahingoista. Kärkimedian ilmoitushinnat muodostuvat lehtikohtaisista voimassaolevista ilmoitushinnoista.
Kärkimedialla on oikeus määrittää kulloinkin myymänsä ilmoitustuotteet sekä lisätä ja poistaa tuotteita tarjoomastaan. Mikäli Kärkimedia muuttaa ilmoitustuotetta, se varaa oikeuden muuttaa tuotteen hinnoittelua. Kärkimedia ilmoittaa tuote- ja hinnanmuutoksista hyvissä ajoin etukäteen. Hinnanmuutos koskee myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia.
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset (esim. arvonlisävero) korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Muutoksista myyntiehtoihin ja hinnastoihin tiedotamme osoitteessa www.karkimedia.fi.